Elämä on kiireistä työttömänä, sen voin sanoa. Lähes joka päivä on ollut jotain tekemistä ja suurimmaksi osaksi olenkin viettänyt aikaa sienestäen. Eipähän tarvitse mennä leipäjonoon, kun pakastin on täynnä sieniä ;)
Okei, huonosta huumorista oikeaan aiheeseen!
Olin jo elokuussa laittanut hakemuksen kansainväliseen yritykseen nimeltä X. Rekryprosessit ovat nykyisin pitkiä ja luulin jo, että paikka oli jo täytetty kunnes sain kutsun haastatteluun. Yli 200 hakijaa, viisi kutsuttiin haastatteluun. Pääsin tähän viiden joukkoon, joka oli jo suuri saavutus! Haastattelu meni ihan sujuvasti ja olin erittäin kiinnostunut tästä paikasta.
Tätä paikkaa en kuitenkaan saanut mutta noin viikon päästä samaisesta yrityksestä soitettiin, että nyt on avautunut uusi paikka ; tuletko haastatteluun??? No helvetti... Tietenkin!!
Sanotaan näin, että ensimmäinen haastava tilanne oli se, että haastattelu pidettiin englannin kielellä koska toinen haastattelijoista oli liettualainen - haaste otettu vastaan eikä tuottanut ongelmia! Kai se on ihan sama millä kielellä kommukoidaan kun aina oon yhtä epäselvä.
Ensimmäinen työssäsuoriutumisen kannalta tärkeä kysymys oli, että onko minulla kokemusta kirjanpidossa. No tuota, kyllähän sitä koulussa opetettiin ja osaan kyllä asiakkaille kertoa paljonko laskuja on auki. Vastaus oli EI.
Sitten sain eteeni teoriatehtävän, joka piti ratkaista miten parhaaksi näen. En ymmärtänyt tehtävän merkitystä tai edes kaikkia ammattitermejä. Luin tehtävää uudestaan ja uudestaan mutta en vaan hiffannut. Iloisesti ilmoitin, että koska en ymmärrä mitä tällä haetaan, niin katsoisin läpi vanhat sähköpostit aiheeseen liittyen ja sitten kysyisin neuvoa kollegalta. Loppuun hymy, tietty!
No mentiinpä sitten excel-tehtävään. Osaan käyttää exceliä mutta kyseessä oli ostoihin liittyvä tehtävä ja eipä ostoistakaan ole kokemusta... No sekin meni miten meni.
Kiitin kauniisti kutsusta ja poistuin nolona. Miten olinkaan niin paska!!! Onneksi en jaksa ryvetä itsesäälissä eikä suurempaa vitutustakaan tullut, kunhan nauroin itsekseni itselleni. Nauroin jopa ääneen kun kävelin pois yrityksen pihalta. Olin superhuono!
Eipä siinä, viikon päästä saan puhelun, että tervetuloa meille töihin!! Wtf!? Onks nyt numerot menneet sekaisin tai jotain!
Huh huh, enpä voinut asiaa silloin uskoa tai en usko vieläkään!
Kysyin haastattelijoilta, että miksi valitsitte juuri minut. Ensimmäinen ihmettelevä kommentti oli "good question" ja vastauksen mukaan muilla oli enemmän ja parempaa työkokemusta sekä he olivat vastanneet oikein tehtäviinkin, toisin kuin minä. Luin rivien välistä, että olit huono eikä työkokemuksesi riittänyt.
MUTTA se mikä ratkaisi, oli positiivinen asenne. Positiivinen olemukseni taisi sokaista pahemman kerran, ja tarkoitan tämän hyvässä mielessä. Haastattelijat näkivät minussa kehityskelpoisen yksilön ja uskovat tulevaan työpanokseen. Kyse ei aina ole työkokemuksesta vaan persoonasta. Tein vaikutuksen olemalla oma itseni.
Nyt on taskussa vakkariduuni globaalissa yrityksessä, jossa pitäisi olla hyvät koulutus-ja ylenemismahdollisuudet. Mikäs tässä ihmetellessä :)
Elämä vie ja asenne ratkaisee!
Olin jo elokuussa laittanut hakemuksen kansainväliseen yritykseen nimeltä X. Rekryprosessit ovat nykyisin pitkiä ja luulin jo, että paikka oli jo täytetty kunnes sain kutsun haastatteluun. Yli 200 hakijaa, viisi kutsuttiin haastatteluun. Pääsin tähän viiden joukkoon, joka oli jo suuri saavutus! Haastattelu meni ihan sujuvasti ja olin erittäin kiinnostunut tästä paikasta.
Tätä paikkaa en kuitenkaan saanut mutta noin viikon päästä samaisesta yrityksestä soitettiin, että nyt on avautunut uusi paikka ; tuletko haastatteluun??? No helvetti... Tietenkin!!
Sanotaan näin, että ensimmäinen haastava tilanne oli se, että haastattelu pidettiin englannin kielellä koska toinen haastattelijoista oli liettualainen - haaste otettu vastaan eikä tuottanut ongelmia! Kai se on ihan sama millä kielellä kommukoidaan kun aina oon yhtä epäselvä.
Ensimmäinen työssäsuoriutumisen kannalta tärkeä kysymys oli, että onko minulla kokemusta kirjanpidossa. No tuota, kyllähän sitä koulussa opetettiin ja osaan kyllä asiakkaille kertoa paljonko laskuja on auki. Vastaus oli EI.
Sitten sain eteeni teoriatehtävän, joka piti ratkaista miten parhaaksi näen. En ymmärtänyt tehtävän merkitystä tai edes kaikkia ammattitermejä. Luin tehtävää uudestaan ja uudestaan mutta en vaan hiffannut. Iloisesti ilmoitin, että koska en ymmärrä mitä tällä haetaan, niin katsoisin läpi vanhat sähköpostit aiheeseen liittyen ja sitten kysyisin neuvoa kollegalta. Loppuun hymy, tietty!
No mentiinpä sitten excel-tehtävään. Osaan käyttää exceliä mutta kyseessä oli ostoihin liittyvä tehtävä ja eipä ostoistakaan ole kokemusta... No sekin meni miten meni.
Kiitin kauniisti kutsusta ja poistuin nolona. Miten olinkaan niin paska!!! Onneksi en jaksa ryvetä itsesäälissä eikä suurempaa vitutustakaan tullut, kunhan nauroin itsekseni itselleni. Nauroin jopa ääneen kun kävelin pois yrityksen pihalta. Olin superhuono!
Eipä siinä, viikon päästä saan puhelun, että tervetuloa meille töihin!! Wtf!? Onks nyt numerot menneet sekaisin tai jotain!
Huh huh, enpä voinut asiaa silloin uskoa tai en usko vieläkään!
Kysyin haastattelijoilta, että miksi valitsitte juuri minut. Ensimmäinen ihmettelevä kommentti oli "good question" ja vastauksen mukaan muilla oli enemmän ja parempaa työkokemusta sekä he olivat vastanneet oikein tehtäviinkin, toisin kuin minä. Luin rivien välistä, että olit huono eikä työkokemuksesi riittänyt.
MUTTA se mikä ratkaisi, oli positiivinen asenne. Positiivinen olemukseni taisi sokaista pahemman kerran, ja tarkoitan tämän hyvässä mielessä. Haastattelijat näkivät minussa kehityskelpoisen yksilön ja uskovat tulevaan työpanokseen. Kyse ei aina ole työkokemuksesta vaan persoonasta. Tein vaikutuksen olemalla oma itseni.
Nyt on taskussa vakkariduuni globaalissa yrityksessä, jossa pitäisi olla hyvät koulutus-ja ylenemismahdollisuudet. Mikäs tässä ihmetellessä :)
Elämä vie ja asenne ratkaisee!